Makrame-tekniikalla tehty sulkakoriste

Makrame-tekniikalla tehty sulkaunisieppari Nyt täytyy myöntää, etten uskonut aluksi makrameen saavuttavan näin suurta suosiota. En yleensäkään innostu käsityötrendien kuumimpien uutuusjuttujen testaamisesta, olen vähän hitaasti lämpiävää sorttia. Yleensä kun villitys laantuu niin minä vasta alan heräämään asialle. Olipa kyseessä sitten hittipipo tai makrame, perän pitäjinä tullaan. Testasin tätä Lankavan sivuilta löytyvää, helppoa ja upeaa, unisiepparia ja […]

Verkkokurssi: Villasukkakoulu

Vihdoin, yli vuoden salaisia pöytälaatikkounelmia ja suunnitelmia kirjoittaneena, Villasukkakoulu näkee päivänvalon. Tässä lankakauppa-arkea yli neljä vuotta pyöritettyäni, mielessäni vahvistuu ajatus siitä, että käsitöiden tekeminen ei saa jäädä siitä kiinni, ettei ole ketään, kuka opettaisi. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikista niistä ihanista keskustelun aiheista, joita langat ja käsityöt herättää. Osa kaipaa apua tyttären käsityön opetukseen, osa […]

Millainen on sinun unelmalomasi käsitöiden parissa?

Oletko joskus haaveillut lyhyestä irtiotosta rakkaan harrastuksesi parissa?  Reissusta, jossa saisi nukkua pitkään, syödä hyvin, nauttia inspiroivista maisemista ja tehdä käsitöitä niin paljon kuin jaksaa ja haluaa. Tai vain käydä kävelyllä ja katsella laskevaa aurinkoa.  Hengitellä.  Jutella samanhenkisten lankojen näpertelijöiden kanssa.  Mitä sinun unelmien käsityöloma Suomessa pitäisi sisällään? Paljon hiljaisuutta ja hengittelyä vai naurun räkätystä […]

Lankakerän muotoinen hyvinvointibisnes

Vaikka päätyökseni myyn lankoja, olen mielestäni mukana hyvinvointibisneksessä. Vaikka käsitöillä saa nopeammin niskat jumiin kuin painon tippumaan, siitä huolimatta että neulomalla ja virkkaamalla saa aktiivisuusrannekkeeseen huijattua helposti huimat askelluvut, koen käsitöiden olevan omalle hyvinvoinnilleni yksi tärkeä kulmakivi. Käsityöt lisää hyvinvointia. Kun itse reilu kymmenen vuotta sitten uudelleen innostuin käsitöistä, syynä oli halu oppia uutta, saada […]

Virkattu jämälankapeitto isoäidinneliöstä

Isoäidinneliö Virkattu jämälankapeitto syntyy sukkalangan tähteistä. Sekoita värejä rohkeasti, älä suunnittele. Työnnä kätesi sohvan laidan yli lankakoriin ja nappaa se, joka osuu ensimmäisenä hyppysiisi. Näin tulee kaikista hienoin peitto. Isoäidinneliö syntyy myös aloittelevan virkkaajan käsissä. Isoäidinneliö oli ensimmäisiä käsitöitä, joita aloin kymmenisen vuotta sitten tekemään sitten kouluaikojen. Herättelin taitoja esiin netistä löytyvien ohjeiden avulla. Tehtyäni […]

Herttaiset pitsiset polvisukat

Merja Ojanperän Kevätsäteet-pitsisukat ovat ihana neuloa ja huutavat päästä kylmiä varpaita lämmittämään.  Kevätsäteet – Merja Ojanperä Tämä sukkamalli tupsahti vastaan netissä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kolmatta sukkaparia neuloessa kuvio on jo syöpynyt mieleen, ohjetta ei tarvitse enää vilkuilla. Paksusta Kivijalka-sukkalangasta on ollut ilo neuloa, pehmeä lanka tuntuu lempeän miellyttävältä neulovissa sormissa. Kahdesta kerästä […]

Trendikäs ja muhkea pipo saa kaveritkin kateelliseksi

Helppo pipo neulotaan nelinkertaisella silkki-mohair-sekotteisella langalla.  Joskus on muka kiireitä, ettei kerkeä kirjoittamaan uusia ohjeita blogiin. Joskus on sitten aikaa ja blogiin ilmestyy useampia ohjeita samana päivänä. Tänään on tuo jälkimmäinen päivä. LANKASATAMA.FI Tämän ihanan pipon neuloin jo marraskuussa, mutta matkalle on mahtunut aika paljon kiireitä ja tekemistä. Tässä teillekin ohje, jälleen kerran helppoon mutta […]

Nopea pörröpipo joka ei kutita

Nopea pörröpipo neulotaan paksuilla puikoilla Tämä helppo ja kutittamaton pörröpipo valmistuu iltaohjelmien kanssa samaan aikaan. Materiaalikustannukset ei tässä tapauksessa päätä huimaa, sillä pipoon riittää yksi kerä Katia Polar -keinoturkislankaa.  Tarvikkeet:  1 kerä Katia Polar -lankaa8 koon sukkapuikotisosilmäinen päättelyneula Ohje:  Luo 38 silmukkaa löyhästi sukkapuikoille. Voit jaotella silmukat 10, 9, 10, 9. Neulo oikeaa kunnes kappaleen […]

Mitä sinä haluaisit blogista lukea?

Olen aina rakastanut kirjoittamista. Nuorena koululaisena äidinkieli oli yksi lempiaineitani. Pöytälaatikosta löytyi itse kirjoitettuja novelleja silloisten nuorten lehtien innoittamana. Vieläkö muistat mm. Sinä&Minä-lehdet? Jossain niissä oli minunkin kirjoittama novelli, taisin tienata sillä lyhyellä jutulla 20 markkaa. Kirjailijan urani on toistaiseksi jäänyt siihen yhteen julkaisuun. Taisi hävettää liikaa. Nyt kun kivijalkakauppa muuttui varastomyymäläksi, minulla jää entistä […]

Lankasatama muuttaa 1.12.18

Muutoksen tuulet ovat puhallelleet Lankasataman suuntaan ja langat muuttavat uusiin tiloihin. Pitkään jatkunut asiakaskato kivijalkakaupassa on vaatinut tekemään isoja ratkaisuja kaupan pitämisen suhteen ja nyt muutto merkitsee hieman muutoksia myös käytännön järjestelyihin. Uusi tila löytyi saman kadun varrelta,  Hangon keskustan kävelykadulta. Jopa samasta talosta. Nimittäin vanhan Nordean alakerrassa on upea vanha pankkiholvi, jossa takuulla pysyy […]