Mikäli sisältö oli kiinnostavaa, jaathan sen myös muille!

Jos nuorempana kierrettiin rokkifestareita niin nyt sitten käsityöfestareita.

Jyväskylän Neulefestareilla oli sekä lankamarkkinoita, yhteisneulontaa, KAL-projekteja ja niiden kuvaukset, totta kai Jyväskylän tunnelman kokemista, kursseja sekä runsaasti saman henkistä seuraa. Mehukekkerit-blogin Veera kirjoittikin omassa festaripostauksessaan ihanasti, miten upea yhteisöllisyys huokui festareilla, kun iso joukko kotona yksin käsitöitä tekeviä ihmisiä kookoontui yhteen.

Oma alkuperäinen syy lähteä festareille oli kurssit. Sunnuntaina oli sopivasti ensin Neulisti-Johannan Sarjoittamisen kurssi ja näppärästi lounastauon jälkeen Heli Rajavaaran kurssi Neuleohjeiden editoinnista. Niitä varten ajoin Hangosta Jyväskylään lauantaina läpi kauniin kesäisen Suomen.

Majoituin hotelli Albassa keskustan kupeessa, Jyväsjärven rannalla. Maisemissa ei valittamista.

Jyväskylään saavuin jo lauantaina, sillä ajomatkaan tuhraantui yhden pysähdyksen taktiikalla reilu 5 h. Yövyin Hotelli Albassa, joka sijaitsi keskustan kupeessa, upean Jyväsjärven rannalla. Suosittelen lämminhenkistä hotellia oikein mielelläni Jyväskylässä reissaaville. Perille pääsi näppärästi, ilmainen parkkipaikka löytyi ongelmitta, palvelu oli ystävällistä, huone siisti ja todella edullinen sekä polkupyörän sai veloituksetta käyttöön. Tätä käytinkin mielelläni hyväksi, sillä matkaa itse festareille oli vain kilometri, samalla kiertelin Jyväskylän keskustaa ja illalla hurautin Jyväsjärveä kiertävän Rantaraitin ympäri aurinkoisessa kesäillassa. Jyväskylä vei sydämeni, upea kaupunki.

Jyväsjärven maisemat muuttuivat sitä mukaa, kun Rantaraittia eteni. Taustalla näkyy kaupungin keskustaa.
Ihanin ”lenkkipolku” jolla olen koskaan käynyt! Keskustasta viljelypalstoille hetkessä.

Matkalta jäi käteen paljon kuvia upeista keskustan järvimaisemista, sillä myöhästyin kovan sateen takia lauantain markkinahumusta ja lankakauppa Titityykin kerkesi sulkea ovensa ennen kuin kerkesin paikalle. Ehdin kuitenkin todistamaan, kuinka yhteisneulontatuokio eteni kivassa puheensorinassa ja ilta-auringon lämmössä Toivolan pihalla.

Tuliaisia lankakauppa Titityystä. Hols Garnia tulevaan Soulful-neuletakkiin sekä mahdollisesti johonkin tulevaan Briossineulontajuttuun vähän liukuvärjättyä ihanuutta.

Sunnuntain kursseilta odotin uusia oivalluksia ja niitä reissureppuuni talletinkin oikein kunnolla. Sarjoittamisen kurssi oli exel-kammoiselle hieman liian seikkaperäinen ja jännällä odotan, muistanko kaikki exel-kaavat vielä, kun oma sarjoitusprosessi alkaa. Johannalla oli kyllä homma hallussa, hän kyllä tiesi mistä puhui ja tilastotieteilijänä hanskasi numerot ja koodaamisen siihen malliin, että lankakaupan tätillä meinasi välillä leuka loksahtaa.

Kurssien välissä kiirehdin pikavisiitille lankakauppa Titityyhyn, ostin muutaman langan tuleviin projekteihin sekä söin saman talon kivijalassa olevassa tunnelmallisessa kahvilassa. Sitten taas kiireen vilkkaa takaisin kaupungintalon kellariin jatkamaan opiskeluja.

Heli Rajavaara antoi hyviä huomioita neuleohjeen editoimisesta. Periaatteessa ei mitään yllättävää, mutta hän avasi hyvin sen, miksi ohjeesta pitäisi löytyä tietyt tiedot ja miten se vaikuttaa neulojan kokemukseen neuleohjeen lukemisesta.

Oletko joskus törmännyt ohjeeseen, jonka tekijä takuulla on ollut ammattilainen, mutta itse ohjeesta ei ymmärrä mitään. Pötköön kirjoitettua tekstiä ilman havainnekuvia ja tietoa siitä, miltä lopputuloksen pitäisi lopulta näyttää. Kyseessä ei välttämättä ole ohjeen kirjoittajan osaamattomuus vaan editoinnin puute. Editoija tarkistaa kirjoitusvirheet, varmistaa ohjeen luettavuuden, tarkistaa mitat ja tiheydet, huolehtii selkeästä fontista sekä riittävistä taustatiedoista. Tunsin kurssilla piston sydämessä, sillä liian usein sitä ajattelee lukijan kyllä tietävän, mitä tarkoitan vaikka sitä ei ohjeeseen ole kirjoitettukaan.

Festaritunnelmia muissa blogeissa

Koska oma kuvasaaliini itse festaritunnelmista on siis olematon, niin käy ihmeessä tunnelmoimassa Toivolan pihan tunnelmaa Veeran Mehukekkerit-blogissa, Veera ottaa niin ihania tunnelmakuvia, että tänne suuntaan kun haluan hetkeksi palata taas kesän 2019 festaripöhinöihin. Myös Hupsistarallaa-blogissa aiheesta lisää ja Pariton rasa -blogin Reetan kanssa otettiin Helin oppeja vastaan Neuleohjeiden editoinnista, ja hänkin oli blogiin talletellut omia muistoja festareilta.

Neulefestarit 2020

Jos ja kun Neulefestarit 2020 tulee, varaan hotelli Albaan itselleni huoneen pe-su. Varaan paikkani useammille kursseille (vessareissulla salakuuntelin muiden kurssien höpöttelyä ja toivon, että voisin jakautua useammalle kurssille yhtä aikaa), tutustun uutuuslankoihin ennakkoon tarkemmin, valitsen neuleohjeet joihin haluaisin löytää langat ETUKÄTEEN (onko kukaan niin viisas ennakoimaan?) sekä aion istua viinilasin äärellä Toivolan pihalla neulomassa yön hämärään samanhenkisessä seurassa. Kotiin lähden vasta, kun ääni on naurettu käheäksi, rahat tuhlattu, auton takakontti täynnä kivoja lankoja ja kameran rulla täynnä kuvia.

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä. Suosittelen blogissani kotimaisia yrityksiä, joiden toiminta kiinnostaa minua ja ehkä sinuakin. Klikkaamalla linkkiä et sitoudu mihinkään. Mikäli päädyt linkin kautta ostamaan yrityksen tuotteen/palvelun, saan siitä pienen korvauksen.

Mikäli sisältö oli kiinnostavaa, jaathan sen myös muille!